Home

C mitoitus housut

Mari -paita - valkoinen, musta - Marimekko

MC- eli C mitoitus on ns. nollalinja, josta muut mitoitukset ovat + tai - senttimetrimitoituksilla. Kaksinumeroiset kokomerkinnät kirjaimen perässä tarkoittavat normaalimitoitusta. Esimerkiksi C52 (yleisesti pelkkä 52) on ns. standardimitoituksella valmistettu vaate, eli. Sopivan kokoisten miesten farkkujen tai housujen löytäminen on aina oma hommansa. Ja verkkokaupasta tilattaessa oikean housukoon valinta vasta haasteellista onkin. Onneksi on kuitenkin olemassa miesten housujen kokotaulukko ja mittanauha! Oikeankokoiset housut imartelevat kantajaansa ja tuntuvat mukavalta yllä - siksi oikeankokoisten housujen löytämiseen kannattaa panostaa Eurooppalainen kokojärjestelmä oli ennen käytössä vaikka missä, mutta on nykyään menettänyt merkitystään. Armeijavaatteissa siihen törmää harvoin, mutta joskus kumminkin. Eurooppalaisessa kokojärjestelmässä on periaatteessa monenmoisia sarjoja erimuotoisille ihmisille, mutta meille on toistaiseksi tullut vain C-sarjaa noudattavia vaatteita

Keskustelu - Mikä on D-mitoitus? ev Aihe vapaa Vauv

  1. Miesten vatteiden kokotaulukot. Miesten vaatteiden ja kenkien mittataulukot useilta koti- ja kansainvälisiltä vaatemerkeiltä. Osta oikean kokoiset vaatteet miehelle
  2. C-mitoitus (pitkä). Kestävät ja mukavat miesten housut. Toimivat yksityiskohdat: vyönlenkit, sivutaskut, takatasku nappikiinnityksellä, polvisilki
  3. Young Line poikien suorat housut. Normaali C-mitoitus
  4. Lastenvaatteet: D-mitoitus. Sampsukan D-mitoitusvaatteet on kehitetty asiakastoiveiden pohjalta. Kuten aikuiset, myös lapset ovat eri mallisia ja kokoisia

Housut 22240 C-mitoitus. Arvostele ensimmäisenä tämä tuote . 24,43. Heippa! Minulla on tosi hoikkia tyttöjä ja yritän tilata heille housuja netistä. (jos jollakulla on hyvä linkki niin olen kiinnostunut, samoin juhlamek.. Naisten plus mitoitetut ja d-mitoitetut tuotteet R+54 plus kokoon saakka. Isot koot on suunniteltu huomioiden erikokoiset vartalot ja naiselliset muodot Naisten vaatteiden yleinen kokotaulukko. Yleinen suomalainen mittataulukko auttaa vatteiden ostamisessa jos merkkikohtainen kokomitoitus-tieto ei ole käytettävissä

Venetsia-softshell-housut pitävät tuulta ja hylkivät vettä. Sopivat päivittäiseen ulkoiluun. Vyötärö ja lahkeensuut ovat säädettäviä. Vetoketjutaskut. Yksityiskohtana painettu koristekuvio. Väljempi mitoitus lisää käyttömukavuutta. Polyesteriä. • Materiaalin vedenpitävyys 3000 mm, hengittävyys 3000 g/m2/24 Housut joissa ei ole etulaskoksia. Moderni leikkaus. Sivutaskut, turvatasku oikealla ja avaintasku D-renkaalla vasemmalla puolella. Kaksi takataskua ja kaksi reisitaskua. Vasemmassa reisitaskussa on läppä, taskun sisäpuolella on puhelintasku, lenkki ID-korttipidikkeelle ja vetoketjullinen tasku Stitch the line = Housut, joissa polvipaikat ja kapenevat lahkeensuut. Polvipaikoissa mageet tikkaukset. Kapenevat lahkeensuut ja vetoketjutaskut. Vyötäröllä kuminauha sekä nyörit. Nyörinpaikat on viimeistelty keinonahalla. Mallissa on takataskut. Cool walk C-mitoitus Lasten. Etusivu / Miesten vaatteet / Miesten housut Pinewood Wolf Lite Housut. 96,69. Vajaamittaiset Martha-housut on valmistettu puuvillatwillistä valkoisen, punaisen ja vihreän sävyisessä Iso Vikuri -kuosissa. Housuissa on vetoketju, hakanen ja nappikiinnitys edessä, sivutaskut sekä kapeat lahkeet

Housut 22240 C-mitoitus - Basic Line - LAPSET - Halonen Muot

  1. Miesten housut Pinewood Himalaya housut C-mitoitus chili punainen/musta. 80,56.
  2. en edellyttää puhelinnumeron ilmoittamista tilausta tehdessä
  3. Miesten pitkähihainen kauluspaita siistiin työpukeutumiseen ja juhlaviin tilaisuuksiin. Klassinen pukupaita on yksivärinen ja siinä on kovikkeellinen napiton kaulus. Normaali C-mitoitus. Paidassa on yksi napiton, päälleommeltu rintatasku, pyöristetty helma sekä takana suora kaarroke. Hihansuissa on napillinen kalvosin. Normaali C-mitoitus
  4. Naisten toppahousut, D-mitoitus. Housuissa on vyölenkit, taskut ja säädettävät lahkeensuut
  5. Asiakaspalvelu Ota yhteyttä Tietoa ostamisesta Usein kysyttyä Hae myymälä Tietosuojaseloste Tarkista lahjakortin saldo Opas shop onlineen Opas Muoticlubi Koko-opas KappAhlista Tietoa meistä Tule meille töihin Kestävä kehitys Investors Lehdistö Muoticlubi. Clubilaisena saat pisteitä kaikista ostoksistasi. Yli 60 € ostokset toimituskulu
  6. en on vaivalloista. Pikakassa-toi
  7. Miesten housut, C-tyyppi. C-mitoitus. Kestävät ja mukavat miesten housut. Toimivat yksityiskohdat: vyönlenkit, sivutaskut, takatasku nappikiinnityksellä, polvisilkit. Ajattomat naisten housut joustavaa ja kestävää villasekoitetta. Housuissa vyönlenkit, sivutaskut ja polvisilkit

Lasten farkut C-mitoitus Keskustelu Kaksplu

Eurooppa housut kokotaulukko - Varusteleka

Lastenvaatteet D-mitoitus - Sampsukka

  1. Housut 22240 C-mitoitus - Basic Line - MUOTI - Carlso
  2. Neuvoisiko joku kokomerkinnöissä C ja D - Pienikokoisten
  3. Ulkoiluvaatteet plus ja D-mitoitus isot koot Raiski
  4. Naisten yleinen kokotaulukko - munkoko
  5. Torstai Venetsia-softshell-housut, C+-mitoitus, naisten
  6. ProJob-housut 2514, C-mitoitus — Maaseudun Tulevaisuus
  7. JUJUNA kaava: Cool walk C-mitoitus Lasten housukaavat 9

Pinewood Wolf Lite Housut - Eräkolmio - erakolmio

Lasten koko-opas - KappAh

populær: